Mies tappaa – biologia, väkivalta ja perhesurmat

Viime viikkoina silmiini on sattunut useampia traagisia uutisia, joiden pääpiirre on ollut kaikissa sama. Mies surmaa vaimon, lapset tai vaimon ja lapset. Kun jotain näin traagista tapahtuu, on luonnollista, että asialle koetetaan löytää syytä. Perhesurmien syistä onkin esitetty erilaisia teorioita. En ole asiantuntija, joten tyydyn sanomaan näiden teorioiden osalta, että monissa niistä on varmasti paljon perää.

Sen sijaan minua ihmetyttää se, että väkivaltaisten tapahtumien yhteydessä ihmetellään sitä, kuinka väkivaltaisesti ihminen voi käyttäytyä. Ovatko ihmiset muuttumassa yhteiskunnassa väkivaltaisemmiksi toisiaan kohtaan, kysytään.

Jaa, että ovatko ihmiset väkivaltaisempia kuin ennen? No, eivät todellakaan ole.

Viime viikolla Helsingin Sanomien printtiversiossa käsiteltiin hyvin ansiokkaasti Harvardin yliopiston psykologian professorin Steven Pinkerin ajatuksia aiheesta. Toimittaja käytti aineistona Pinkerin kirjaa The Better Angels of Our Nature ja hänen Nature-lehden artikkeliaan.

Pinker väittää, että elämme lajimme historian rauhallisinta aikaa. Evoluutio ja järjestäytynyt yhteiskunta ovat tehneet ja tekevät ihmisistä jatkuvasti rauhanomaisempia. Fakta on se, että metsästäjä-keräilijä koki 500 kertaa todennäköisemmin väkivaltaisen kuoleman kuin nykyihminen.

Usein kuulee ajatuksen, että 1900-luku oli maailmansotineen ihmiskunnan verisin vuosisata. Puhtaasti väkivaltaisen kuoleman kokeneiden ihmisten lukumäärän perusteella näin onkin. Mutta suhteessa maapallon väestön kokoon 1900-luku kalpenee monien aiempien vuosisatojen rinnalla, puhumattakaan ajasta ennen ajanlaskumme alkua.

Modernin valtion syntyminen on kesyttänyt ihmisen. Thomas Hobbes oli aivan oikeassa, kun hän sanoi, että elämä valtion ulkopuolella on lyhyttä, likaista ja kurjaa.

Järjestäytyneessä yhteiskunnassa ihmisestä on enemmän hyötyä elävänä kuin kuolleena – sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. Kukaan ei voi rakentaa länsimaisen tason hyvinvointia yksin. Sen sijaan metsästäjä-keräilijä kokosi tarvitsemansa riistan itsekseen. Toinen ihminen oli kilpailija samalla hillopurkilla. Siitä syntyi tappelu.

Steven Pinker huomauttaa, että olennaista ihmisen kesyyntymisessä on empatian kehitys. Nykyihminen on yksinkertaisesti empaattisempi kuin esi-isänsä.

Jos kerran yhteiskunta kesyttää ihmisen, miksi väkivaltaa ilmenee vielä?

Koska evoluutio on hidasta. Järjestäytynyt valtio on verrattain uusi keksintö. Meidän biologiamme ja väkivaltaiset taipumuksemme ovat iskostuneet ihmisluontoon vuosituhansien aikana. Sosiaalipsykologisten tutkimusten mukaan edelleen lähes 80 prosenttia ihmisistä on fantasioinut tappavansa jonkun epämieluisan henkilön. Edelleen ihmiset nauttivat väkivaltaisesta viihteestä. Ja edelleen joku saattaa tappaa toisen ihmisen niin käsittämättömällä tavalla, etteivät muut voi sitä ymmärtää.

Ihmisen väkivaltainen käytös on siis sinänsä lajillemme ominaista, mutta se ei tarkoita sitä, että se on hyväksyttävää. Kaikki luonnollinen ei ole moraalisesti oikein.

Mutta miksi mies tappaa naisen ja yhteiset lapset? Miksi väkivaltaa ilmenee perheen sisällä? Eikö miehellä ole luonnostaan vietti suojella läheisiään? Minulla ei ole tähän kysymykseen selvää vastausta. Osatekijöitä väkivaltaisen käytöksen takana on varmasti monia.

Julkiseen keskusteluun ei ole kuitenkaan noussut yksi mahdollinen osatekijä. Voi olla, että perinteisten arvojen puolueen edustajana sen esittäminen on minulta hieman epäkorrekti veto. Esitän sen silti.

Läpi ihmislajin historian mies on ollut biologisesti kykenevä hedelmöittämään useita naisia. Jos mies on harrastanut seksiä kymmenen naisen kanssa, tuloksena on ollut parhaassa tapauksessa kymmenen raskautta – kymmenen potentiaalista suvunjatkajaa. Jos noista kymmenestä jälkeläisestä on selvinnyt vain yksi, miehen suku on jatkunut joka tapauksessa. Vaikka nainen on harrastanut seksiä kymmenen miehen kanssa, tuloksena on ollut aina vain yksi raskaus.

Kysymys kuuluu, onko kahteen osapuoleen perustuva suhde niin luonnollinen miehelle kuin yleisesti uskotaan?

Lajimme historiassa se, että lapsi on putkahtanut maailmaan, on vaatinut mieheltä minimissään vain noin viiden minuutin, anteeksi veljet, 15 minuutin työpanoksen. Naiselta "lapsen luominen" on edellyttänyt huomattavasti enemmän, koska nainen on kantanut kehittyvän lapsen. Nainen on odottanut saavansa tuen ja turvan jälkikasvulleen miehestä, koska näin lapsi on selvinnyt todennäköisemmin sukukypsään ikään.

Mies on aina voinut laskea sen varaan, että joku niistä kymmenestä selviää kuitenkin. Naisella ei ole ollut vastaavaa vaihtoehtoa.

Edellä esitetystä voidaan tehdä se johtopäätös, että kahden ihmisen parisuhde saattaa olla naiselle luonnollisempi kuin miehelle, jolle useisiin kumppaneihin perustuva hedelmöityskoneena toimiminen voi hyvinkin olla biologisesti luontevampi vaihtoehto.

Voi siis olla, että yksi joidenkin yksilöiden väkivaltaisen parisuhdekäytöksen takana vaikuttava tekijä on se, että parisuhde ei istu täydellisesti heidän biologiseen luontoonsa. Ehkä ihminen ei ole ainakaan vielä kehittynyt biologisesti täysin valmiiksi nykynormien mukaiseen perhemuotoon.

Haluan silti täsmentää tässä vaiheessa, että minä kannatan sitoutumista. Ai, miksikö? Koska parisuhde, jossa mies on valmis nipistämään hieman luonnollisesta vietistään, on lapsen selviytymisen kannalta kaikkein edullisin. Kuten aiemmin sanoin, luonnollinen ei ole sama asia kuin moraalisesti oikea.