Virolaiset ovat parempia kuin suomalaiset

Ennen viime kevään eduskuntavaaleja en ollut vielä täysin varma, pitääkö julkisen sektorin menoja leikata reilusti. Nyt olen aivan varma. Niitä pitää leikata – ja aivan rutosti. Hallitusohjelman maalailemat ruusuiset talousennusteet eivät yksinkertaisesti toteudu.

Velkaantuminen on kuin myrkkyä, joka vain lisää sijoittajien epäluottamusta. Jollain tasolla minua siistitysti ilmaisten hatuttaa se, että velkaantuminen vaikuttaa olevan jonkinlainen demokratian seuraus. Kansan mielipidettä pelkääviltä poliitikoilta puuttuvat vaikeiden päätösten edellyttämät työkalut, tuttavallisemmin "cojones".

Suomalaisessa politiikassa se, mitä Ruotsissa tehdään, on täysin hyväksytty perustelu. Jos Ruotsi liittyy Natoon, Suomen on liityttävä Natoon. Ruotsissa kaikki on hyvin, joten suomalaisten pitää toimia niin kuin ruotsalaisten. Tosiasiassa Ruotsissakin tehdään näin -argumentti on yhtä validi kuin viisivuotiaan itku siitä, että kavereillakin on.

Päätän kuitenkin alentua viisivuotiaan tasolle ja esitän, että ruotsalaisten perään itkemisen sijaan meidän kannattaa ottaa esimerkkiä siitä, kuinka veljeskansa Virossa toimii ja on toiminut.

Vuonna 1939 Suomi ja Viro olivat talouden puolella lähes samalla viivalla. Neuvostoajan myötä erot valtioiden välillä muuttuivat huomattaviksi. Vuonna 1987 Suomen BKT oli yli 14000 dollaria per asukas, kun taas Virossa sama lukema oli noin 2000 dollaria.

Neuvostoliiton romahtaessa Viron talous oli, anteeksi vulgaari kieleni, aivan paskana. Inflaatio seikkaili jossain asteroidivyöhykkeen ja Jupiterin välissä. Tuossa tilanteessa virolaisilla poliitikoilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä radikaaleja vetoja. Tilannetta helpotti tietysti se, että reformaatio aloitettiin puhtaalta pöydältä. Parlamentissa Pro Patria -hallituksen enemmistö oli vain yksi ääni. Äärimmäistä tilannetta kuvaa hyvin se, että huhujen mukaan vastasynnyttänyt parlamentin jäsen jouduttiin kerran kiidättämään parlamentille, jotta esitys saatiin runtattua läpi.

IMF tarjosi Virolle lainaa budjetin tasapainottamiseksi, mutta hallitus kieltäytyi jalosta ehdotuksesta. Lainarahan sijaan maan uusi rakentaminen päätettiin perustaa talouskasvun varaan. Talousjärjestelmästä tehtiin äärimmäisen avoin. Sählääminen IMF:n lainadollareilla ei kiinnostanut, joten Virossa rakennettiin puitteet, jotka kiinnostivat maan ulkopuolisia investointeja.

Ulkoisia sijoituksia voi houkutella kikkailemalla etuoikeuksilla ja veroetuuksilla. Toinen vaihtoehto on pystyttää avoin ja kiinnostava ympäristö, joka ei kohtele eriarvoisesti kotimaista ja ulkomaista rahaa. Viron poliitikkoja ei voi syyttää tyhmyydestä, kun he valitsivat jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä Suomenlahden eteläpuolelle virtasi enemmän ulkomaista rahaa asukasta kohden kuin mihinkään muuhun Itä- tai Keski-Euroopan valtioon vuosien 1995 ja 2000 välillä.

Ehkä tunnetuin Viron radikaaleista vedoista oli siirtyminen ansiotulojen tasaverotukseen, jonka raja asetettiin 26:een prosenttiin. Hallitus sai muutoksen myötä uskomattomasti rapaa niskaansa, mutta myöhemmin kaikki hieroivat käsiään yhteen, kun tasavero alkoi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Virossa oli noin 2000 yritystä ennen kuin tasavero otettiin käyttöön. Kaksi vuotta myöhemmin niitä oli jo 70 000, 35 kertaa enemmän.

Vuonna 2007 Viron talousbuumin ollessa kuumimmillaan päättäjät harkitsivat tuloveroprosentin laskemista jopa 18:aan prosenttiin. Poliitikkojen tavoite oli Viron nostaminen Euroopan viiden rikkaimman valtion joukkoon viidessä vuodessa. Finanssikriisi kuitenkin iski kookkaat kapulansa talouden rattaisiin, eikä Viron ihme päässyt odotettuihin mittoihin. Valtion talous sukelsi. 

Huomionarvoista on se, että vuosi 2008 oli yksi niistä harvoista vuosista, jolloin valtion kulut nousivat tuloja suuremmiksi. Muuten Viron budjettia on "vaivannut" krooninen ylijäämäisyys.

Mutta miten vaikeaan tilanteeseen reagoitiin? No, muun muassa näin: julkisen sektorin menoja ja palkkoja leikattiin noin kahdeksan prosenttia sekä arvonlisäveroa nostettiin kertaheitolla kaksi prosenttiyksikköä.

Suomalaisten poliitikkojen kannattaa tässä kohtaa laskea kädet nätisti pöydälle, katsoa viistosti alaoikealle ja miettiä, löytyykö Suomesta ikinä sellaista poliittista tahtoa, että vastaavaan ollaan valmiita.

Tarinan opetus: Vaikka uudistukset kohtasivat aluksi valtavasti kritiikkiä, kukaan ei halunnut myöhemmin perua niitä.

Toinen opetus: Jos mielit talouskasvua, sinun pitää rakentaa ympäristö, jossa se on mahdollista.

En tiedä, johtuuko se suomalaisten ylemmyydentunteesta vai silkasta typeryydestä, ettei meillä ole pokkaa katsoa ihaillen virolaisten, "pikkuveljien", ponnisteluja, mutta se ei silti vähennä tippaakaan sen ihmeen arvoa, joka eteläisessä naapurissamme on tapahtunut.

Lopetan sitaattiin.

"Me emme tienneet, mitkä asiat olivat mahdollista ja mitkä eivät, joten teimme mahdottomia asioita." – Viron entinen pääministeri Mart Laar.